Pitkästä aikaa tuli tehtyä ruokaa jääkaapin jämistä, eli siitä mitä
sieltä nyt sattui löytymään. Sunnuntailta oli jäänyt riisiä,
kanankoipien parasta viimeinen käyttöpäivä oli lähestymässä ja jääkaapin
ovessa oli vajaa purkillinen jalapenoja. Herkullista kastikettahan
niistä syntyi ja riisi lisukkeeksi. Mä nykyään rakastan tulista ruokaa
ja syön sitä viikottain. Chili on makoisan herkuttelun lisäksi myös
todella hyvä terveydelle. Varsinkin aineenvaihdunnalle. Tähän reseptiin
sovelsin kanaviilokin reseptiä.
Kana-jalapenokastike
3kpl Kanankoipia
1l Vettä
2kpl Kanalientä
1rkl Currya
1rkl Suolaa
0,5l Maitoa
Noin purkillinen jalapenoja
Maizenaa
Laita kanankoivet ja litra vettä uuniivuokaan. Paista uunissa 150c noin
3tuntia. Laita kanat vedestä viilentymään ja laita paistoliemi
kattilaan. Kun koivet on jäähtyneet erottele koivista liha kattilaan.
Paloittele jalapenot ja lisää kaikki muut aineet maizenaa
lukuunottamatta kattilaan. Keitä noin 10min ja sitten suurusta
maizenalla. Niin ja jos joku ei tiennyt, niin liutoa maizena veteen
ennen kastikkeeseen lisäämistä. Muuten saat jauhokokkarekastiketta.
Tästä luulisi tulevan tosi tulista, mutta maito tasapainoittaa liikaa
tulisuutta pois. Kastike on mielestäni mukavan mieto. Pientä tulisuutta,
joka ei kuitenkaan peitä muita makuja. Todellakin teen joskus
uudestaankin tätä herkkua. Noiden lisäksi laitoin myös noin desin verran
ruokakermaa kun sellainenkin jämäpurkki roikkui tuolla.
Kommentit
Lähetä kommentti